Hallitus esittäytyy
Uutta hallitusta kuvassa 2023
Heidi Era
Puheenjohtaja Olen tanssinut itämaista tanssia 90-luvun puolivälistä lähtien. Vaikka välillä olen pitänyt taukoja treenistä ja esiintymisistä, on intohimo Lähi-Idän musiikkiin ollut aina läsnä. Olen tanssinut paljon eri ryhmissä ja vahvuuteni onkin juuri ryhmätansseissa, erityisesti egyptiläisessä tyylissä ja kansantansseissa.
Ennen viime syksyistä paluutani Suomeen asuin parisenkymmentä vuotta Belgiassa ja siellä pääsin tanssimaan monien paikallisten ohjaajien tunneilla ja näytöksissä. Pitkäaikaisin opettajani ja tanssikumppanini noilta vuosilta on nykyään myös Suomessa tanssiva Katja Kauttu.Belgiassa olen myös ollut mukana organisoimassa tanssinäytöksiä ja järjestänyt vierailevien opettajien tiiviskursseja, sekä opettanut viikkotunteja eri teemoilla.
Jonkin verran olen päässyt matkustamaankin tanssin puitteissa, etenkin tanssiessani Nawal Benabdallihin tanssiryhmässä.Olen tanssinut paljon kansantansseja ja koenkin Mahmoud Redan olleen yksi suurimpia vaikuttajiani. Tuorein mielenkiinnon kohteeni on andalusialaismusiikki, muwashahat, ja sen mahdollisuudet tanssissa. Olen laajentanut osaamistani Nesman opissa, jolta olen oppinut paljon lisää niin Reda-tekniikasta kuin muwashahatin historiasta, musiikista ja tanssista.
Toivottavasti tapaamme tanssin merkeissä kursseilla ja tapahtumissa.
Tuula Leinikka-Puttonen
Olen todella pitkän linjan itämaisen tanssin harrastaja, 30 vuotta onpian täynnä. Itämainen tanssi on minulle tärkeä ilmaisun väline, liikekieli ja musiikki menevät suoraan sydämeen. Tanssin aktiivisesti tanssiryhmä Lootuksessa. Tanssiharrastus on kuljettanut minua ympäri Suomea ja ulkomaille aina Kairoon asti. Tanssin myötä olen saanut ystäviä, tutustunut erilaisiin kulttuureihin. Olen ollut tapahtumissa järjestäjänä ja esiintyjänä. Itämaisen tanssin lisäksi olen opisellut tanssi- ja draamapedagogiikkaa , luovien menetelmien käyttöä ja lukuisia muita lyhyempiä kursseja näihin liittyen. Nyt eläkeläisenä on enemmän aikaa harrastaa luovia kädentaitoja, liikuntaa ja puutarhanhoitoa tanssin lisäksi.
Aino Naukkarinen
SihteeriAloitin itämaisen tanssin harrastamisen 1990 -luvun alkupuolella.
Vakiotuntien lisäksi tarjolla paljon koti- ja ulkomaisten vierailevien
opettajien kursseja, joille osallistuminen toi mukavan lisän
tanssikokemuksiin.
Jonkin aikaa myös opetin alkeita eri ryhmille, viimeeksi
Sepänkeskuksessa noin 7 vuotta sitten..... Itämainen olikin sen jälkeen
pitkään tauolla, kunnes pahimpaan korona-aikaan innostuin osallistumaan
nettikurssille.
Tykkään itämaisen tanssin monipuolisuudesta sekä musiikin että liikekielen suhteen.
Johanna Ahokas
Itamaista tanssia olen harrastanut yläasteikäisestä lähtien eli lähes tulkoon viitisentoista vuotta. Aloitin aikoinani ystävän innoittamana Joutsenon kansalaisopiston Sirpan tunneilla.
Satunnaisesti on tullut esiinnyttyä itämaisen tanssin merkeissä ja olen esiintyvän tanssiryhmä Thebaan jäsen, harmikseni keikkoja ei ole koronan vuoksi ollut. Olen nyt neljättä vuotta Seitsemän hunnun tanssi Ry.:n kurssisihteerinä ja hallituksen jäsenenä. Rakastan tanssia ja tuoda tanssin iloa kaikille iästä, koosta ja sukupuolesta riippumatta!
Heli Auranen
Viestintä
Alotin itämaisen tanssin vuonna 1994 Pieksämäellä ja rakastuin lajiin heti. 6 ensimmäistä vuotta kävin viikkotunneilla ja sen jälkeen liityin jyväskyläläiseen esiintyvään Lootus-ryhmään ja olen kartuttanut tanssiosaamistani kursseilla ja festivaaleilla sekä kotimaassa että ulkomailla. Hallituksessa olen jo toista kautta.
Leena Piippa
Varajäsen