FAQ

Itämainen tanssi

Itämainen tanssi on Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän tanssitraditioon pohjautuva etninen tanssilaji, joka tunnetaan Suomessa myös nimellä vatsatanssi. Lähi-idässä itämainen tanssi on kaikkien naisten tanssi. Sen liikekieli perustuu kehon luonnollisiin liikeratoihin ja sopii siten kaiken ikäisille ja kokoisille eikä itämaisen tanssin harrastamiseen tarvita erityistä notkeutta. Monipuolisena tanssitaiteena laji tarjoaa kuitenkin haastetta myös kunnianhimoisemmille harrastajille. Seitsemän Hunnun Tanssi ry:llä onkin ryhmiä niin leppoisaa tanssiliikuntaa toivoville kuin tanssiosaamistaan innokkaasti syventäville harrastajille.

Itämaisen tanssin historiaa

Itämaisen tanssin uskotaan olevan jopa 5000 vuotta vanhaa. Tanssin alkuperä liittyy todennäköisesti hedelmällisyyskultteihin ja äitijumalattaren palvontaan. Itämainen tanssi sellaisena kuin sitä Suomessa harrastetaan on kotoisin Egyptistä. Samankaltaisia tansseja tanssitaan muuallakin Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä aina Marokosta Turkkiin ja Kreikkaan, jossa tanssitaan itämaisen tanssin erästä muotoa, tsiftetéliä.

Kotitanssista estradille

Itämainen tanssi on alkujaan kansan tanssia. Naiset ja miehet tanssin syntysijoilla ovat tanssineet juhlissa ja arkensa iloksi, sähestyksenä laulu ja taputus. Yhä vieläkin kotitanssi elää, ja se siirtyy äidiltä tyttärelle. Se on osa arabimaiden kulttuuria ja elämää.

Myös miehet tanssivat itämaista tanssia, mutta eri tavalla, maskuliinisemmin. Monissa kansantansseissa on miehille omat askeleet ja kuviot, ja esimerkiksi tahtib on nimenomaan miesten keppitanssi. Arabimaissa sekä naiset että miehet tanssivat juhlissa, mutta omissa ryhmissään, miehet keskenään ja naiset keskenään.

1900 -luvun myötä itämainen tanssi on kehittynyt nykymuotoonsa. Tanssi on muuttunut estradikelpoiseksi taidetanssiksi, ja alkuperäiset kansantanssit on jalostettu tanssiryhmille sopiviksi koreografioiduiksi teoksiksi.

Monta tyyliä ja lajia

Itämainen tanssi ei ole vain yksi tanssi vaan siihen liittyy monia erilaisia tanssityylejä ja -lajeja. Estraditanssi on monien mielestä sitä oikeaa itämaista tanssia huiveineen, kaksiosaisine pukuineen ja hienostuneine liikkeineen. Yllättävää kyllä, juuri estraditanssissa on eniten vieraita vaikutteita.

Baladi on "sitä mitä kaikki tanssivat". Tanssi on keskivartalokeskeisempää ja sitä tanssitaan usein lähes paikallaan. Baladia on luonnehdittu itämaisen tanssin sieluksi.

Kansantanssien kirjo on monimuotoinen: yksinkertaiset fellahitanssit, erilaiset beduiinitanssit, nuubialaistanssin keikkuva kävely, aleksandrialaistanssin keikistely milayan kera, rempseä saidi, hiuksia ja ylävartaloa hyödyntävä khaligi, marokkolaisista ja tunisialaisista kansantansseista puhumattakaan. Useimmissa kansantansseissa on omat asunsa ja monissa oma liikekielensä.

Nuoret ovat löytäneet disco orientalin, perinteisestä itämaisesta tanssista versoavan modernimman fuusiotyylin.

Miksi harrastaisin itämaista tanssia?

Itämainen tanssi sopii kaiken ikäisille ja kaiken kuntoisille. Perinteinen itämainen tanssi liikuttaa lempeästi ja voimistaa hellävaroen niitä ruumiin osia, jotka nykyelämässä jäävät vähälle käytölle: rinta- ja selkärankaa, hartioita, vatsan syviä lihaskerroksia, lantionpohjaa...

Monet tanssin harrastajat ovat havainneet, että itämainen tanssi on auttanut löytämään kadoksissa olleita lihaksia, kehittämään ryhtiä, parantamaan lantionpohjan lihaksia, kehittämään ryhtiä, parantamaan lantionpohjan lihasten kuntoa. Joillekin tanssi on tuonut avun selkäsärkyihin tai helpottanut niska- ja hartiaseudun jännitystiloja. Itämainen tanssi on hyvä liikuntamuoto sellaisillekin, joille hypyt ja muut vauhdikkaat liikkeet eivät sovi.


Itämainen tanssi on voittopuolisesti tunnetta ja lämmintä sielun tanssia - siitä henkii itsearvostusta, voimaa ja maanläheisyyttä. Kevyt leijailu ei kuulu itämaisen tanssin olemukseen. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin se, että naiset osaavat pitää hauskaa yhdessä ja että rohkeus värittää elämän.


Tutkimus todistaa: Tästä lajista saat itsellesi positiivisen kehonkuvan

17.09.2014 klo 8:46

Oletko epävarma ulkonäöstäsi? Aloita tämä harrastus, se voi tehdä ihmeitä.

Kielteinen kehonkuva on monen ongelma. Oma ulkonäkö ei miellytä, siinä tuntuu olevan paljon korjaamisen varaa. Ulkonäkö voi hävettää tai olemus voi tuntua jollakin tavalla ongelmalliselta.

Moni treenaa ja näkee paljon vaivaa voidakseen katsoa iloisena peiliin, mutta turhaan. Epävarmuus ja tyytymättömyys eivät katoa. Kaukana on ihanne siitä, että kehostaan voisi olla ylpeä ja iloinen.

Australilaistutkijat ovat löytäneet lajin, joka todella auttaa parantamaan naisen käsitystä omasta kehostaan. Laji on tanssi, eikä mikä tahansa tanssi vaan nimenomaan vatsatanssi eli itämainen tanssi. Tutkimuksessa oli mukana 112 opiskelijanaista. Heiltä kysyttiin muun muassa, miten viehättäviksi he arvioivat oman kehonsa miesten silmissä.

Tanssilajeilla on eroa. Aiemmat tutkimukset kertovat, että esimerkiksi nykytanssin tai street-lajien harrastajat suhtautuvat paljon kriittisemmin kehoonsa kuin etnisten tanssilajien harrastajat.

Sensuaalisuuden teho

Itämaisen tanssin harrastajat antoivat kehostaan paljon positiivisempia arvioita kuin muut. Heille muiden mielipiteet heidän vartalostaan olivat vähemmän tärkeitä kuin muille.

Tutkijoiden tulkinnan mukaan vatsatanssi voi antaa naiselle itsetuntoa sen suhteen, että hän on oman kehonsa valtiatar. Vatsatanssin harrastajat näyttävät olevan muita paremmin läsnä tässä hetkessä.

Vatsatanssin erikoisominaisuus näyttää olevan se, että sen parissa nainen saa turvallisesti ja luovasti tutustua ja tuoda esille omaa sensuaalisuuttaan.

Kaikenkaikkiaan vatsatanssi näyttää tutkijoiden mukaan olevan yhteydessä positiiviseen kehonkuvan rakentumiseen.

Lähde: https://www.counselheal.com

HELJÄ SALONEN

helja.salonen@ilmedia.fi


Kansantanssit

Maissa, joista itämainen tanssi on kotoisin, on perinteenä, että itämaisen tanssin esityksiin kuuluu jonkinlainen kansantanssiosuus. Egyptiläinen soolotanssija aloittaa esityksensä useimmiten sharqitanssilla eli estraditanssilla, vaihtaa sitten pukua ja jatkaa kansanomaisemmin, usein yläegyptiläisellä, aleksandrialaisella tai fellahisikermällä.

Varsinaiset kansantanssiesitykset ovat asia erikseen. Niissä tanssiryhmä esittää koreografin näkemyksen kansantanssiperinteestä lavaesitykseksi sovitettuna. Useimmat kansantanssit ovat nähtävästi alun perin nekin soolotansseja.

Nykyään myös Euroopassa ja Yhdysvaloissa on alettu esittää itämaisen tanssin kotimaiden tanssiperinnettä laajemmin. Suurin osa länsimaissa yleisimmin lavalla nähtävistä kansantansseista ovat egyptiläisiä: fellahi-, kavaasi-, nuubialais- ja aleksandrialaistanssit sekä tahtib ja haggala. Lisäksi mm. sauditanssi ja Syyro-Libanonista kotoisin oleva dabka ovat suosittuja.


Yläegyptiläiset tanssit

Kavaasitanssit ja tahtib luetaan yläegyptiläiseen tanssiperinteeseen. Ylä-Egyptillä tarkoitetaan sitä osaa Egyptistä, joka alkaa Kairon eteläpuolelta ja jatkuu Niilin vartta pitkin etelään. Yläegyptiläinen musiikkiperinne on nykyään hyvin arvostettua ja yläegyptiläisten tanssien taitaminen on tanssijalle kunnia-asia.

Tahtib

Tahtib on miesten keppitaistelutanssi. Pitkä, suora ruokokeppi oli aikanaan ainoa ase, joka sallittiin yläegyptiläiselle maanviljelijälle. Tahtib sisältää taiturimaisia taisteluliikkeitä. Siinä tuodaan esiin saidimiehen ylpeys, mutta myös huumoria voi olla. Varsinkin tanssijat, jotka eivät itse ole saideja, saattavat suorastaan esittää tanssittuja saidivitsejä. Tahtib alkaa usein kepin pyörityksellä. Sen jälkeen seuraa tarina, jos koreografiassa sellainen on: konflikti, taistelu ja sen tulos. Konflikti esitetään asettamalla tanssijoiden kepit ristikkäin. Tahtibissa tanssija ei liikuta lantiotaan, vaan tanssii olkapäillään, ottaen isoja askelia. Saidikeppitanssi voi olla myös hyvin vaikuttava, jopa suggestiivinen soolotanssi.

Saidikeppitanssi tanssitaan saidirytmiin. Usein kappale alkaa mizmar -torven improvisoinnilla. Asuna tanssijoilla on saidimiehen perinteinen asu: leveähihainen ja -helmainen galabeija, joka on väriltään usein sininen, ruskea tai harmaa, ja sen alla liivi, jossa on paljon pieniä nappeja.

Kavaasitanssi

Kavaasit olivat alun perin mustalaisia, jotka viihdyttivät kansaa häissä ja muissa kyläjuhlissa tanssilla ja musiikilla. Arabien sana ghawaazi on monikko sanasta ghaazi, jonka feminiini on ghaziyya. Sanan ghaazi alkuperäinen merkitys on tunkeutuja tai ryöstäjä. Yleensä väkivallattomat ryöstöretket (ghazw) olivat aikanaan arabibeduiinien keskuudessa yleisesti hyväksytty tapa kartuttaa heimon varallisuutta. Ghawaazi on kuitenkin myöhemmin siirtynyt tarkoittamaan mustalaisheimoja, joiden tavat poikkesivat arabibeduiinien tavoista: arabibeduiininaisen ei missään tapauksessa ollut sopivaa tanssia julkisesti. Ghaziyya tarkoittaa nykykielessä tanssijatarta, joka viihdyttää vieraita häissä ja muissa kyläjuhlissa. Hienommista tanssijoista käytetään sanaa raqqaasa.

Kavaasitanssijattaret olivat siis ammattilaisia, ja siksi kavaasitanssi on taiturimaista ja vaikeaa verrattuna yleensä muihin kansantansseihin. Edvard William Lane kuvaa kavaasitanssia teoksessaan: Manners and Customs of Modern Egyptians 1800 -luvulla sanoin: "... very fast vibrations of the hips from side to side". Tyypillistä kavaasitanssille ovat nopeat lantion liikkeet ja kävely, jossa lantiota kierretään voimakkaasti väristäen. Kavaasitanssiin liittyi aikanaan usein myös prostituutio, niinpä liikkeistä saattaa olla häveliäisyys kaukana. Zillit ja ohut suora tai koukkupäinen keppi kuuluvat kavaasitansseihin. Kavaasitanssijat kiinnittivät palkkioksi saamansa rahat hiuksiinsa ja vaatteisiinsa, siitä peräisin nykyisten esiintymisasujen kolikkokoristelu. Kavaasitanssia esitetään nykyään kapeassa galabeijassa. Aluperin asu on ilmeisesti ollut kerroksittainen: pussihousut hameen alla, läpikuultava paita ja jonkinlainen liivi.

Nuubialaistanssit

Nuubialaistanssien juuret ovat Nuubiassa, joka ulottuu Etelä-Egyptistä Sudaniin. Egyptin nuubialaisten vanhat asuinalueet, ns. vanha Nuubia, jäivät suureksi osaksi Nasset -järven alle Assuanin suurpadon rakentamisen yhteydessä. Nuubialaiset asutettiin uudelleen Assuanin tienoille, mutta heidän elämänmenonsa oli kärsinyt korjaamattomia kolhuja. Nuubialaiset ovat kuitenkin päättäväisesti säilyttäneet kulttuuriperinteitään. Assuanissa näkee nuubialaisten tanssiryhmien esityksiä, jotka kertovat tämän kansan tanssiperinteestä monipuolisemmin kuin Egyptin virallisten kansantanssiryhmien esitykset.

Nuubialaiset ovat tummaihoisia, ja heidän tanssinsa on hyvin afrikkalaista. Vatsaa ja lantiota ei käytetä samalla tavalla kuin vatsatanssitekniikkaan perustuvissa kansantansseissa. Tanssin perusliike on askel, jossa selkä on liikkeessä koko ajan: askelletaan niin että toinen jalka on takana päkiällä, ja toinen on edessä koko jalkapohjalla, ylävartalo on hieman kumartunut eteenpäin ja keski- ja alaselkä elää. Käsivarret pidetään rentoina ja pää saa keikkua iloisesti. Iloinen hymy kuuluu myös asiaan.

Esiintymisasut jäljittelevät perinteisiä asuja, kuitenkin naisten asujen musta on korvattu iloisemmilla väreillä. Naisten asuun kuuluu paksuhko päähuivi, joka peittää suuren osan otsasta ja ulottuu pitkälle selkään, joskus aina maahan saakka.

Aleksandrialainen tanssi

Aleksandrialainen tanssi (Iskendereny Melaya Lef) on nimensä mukaisesti kotoisin Aleksandrian kaupungista Välimeren rannalta. Tanssin alkuperäinen asetelma on kalastaja ja hänen vaimonsa rannalla kalastamassa, tanssimassa ja flirttailemassa.

Tanssijattaren asu on värikäs kesämekko, jossa on röyhelöitä helmassa ja olkapäillä. Puvussa ei ole vyötä, päähineenä on kukkahuivi. Koska liikutaan veden äärellä, alkuperäinen aleksandrialaismekko on lyhyt. Nykyään näkee myös pitkiä mekkoja, joissa on halkio edessä. Ne tulevat Kairosta, jossa on myös olemassa oma Melaya Lef -tanssin muoto.

Erittäin tärkeä rooli tanssissa on mustalla huivilla melayalla. Se on vaatekappale, jolla nainen voi nopeasti ja vaivattomasti peittää itsensä mennessään ulos. Tanssin alussa tanssijatar on kietoutunut melayaan, mutta tanssin edetessä hän riisuu sen pois ja alkaa leikkiä sillä samalla kun hän flirttailee miehensä kanssa.

Tanssi voi kertoa mös toisenlaisen tarinan. Silloin tanssijatar onkin moraalisesti hieman arveluttava neitonen, joka käyttää melayaa enemmänkin itsensä esittelemiseen kuin peittääkseen sillä itsensä miesten katseilta. Tämä tanssi on hauska karakteritanssi ja siinä aleksandrialaisneitosesta tehdään parhaimmillaan oikea kaupunkilaismimmi korkokenkineen ja purukumeineen, joka hurmaa miehiä mennen tullen.

Haggala

Haggala on kotoisin Egyptin läntisen autiomaan pohjoisosasta Marsa Matruhin alueelta. Se on beduiinitanssi, jossa nainen valitsee sulhaskandidaateista omansa. Sana haggaala johdetaan verbistä hagal, mikä Egyptin arabiassa tarkoittaa ontumista ja yhdellä jalalla hyppimistä. Haggala tarkoittaa paitsi tanssia myös tanssijatarta, ja sitä käytetään joskus myös sanan ghaziyya synonyymina.

Perinteisesti haggalan säestyksenä ei ole ollut instrumenttejä, vain pelkkä laulu ja taputus. Nykyään sitä esitetään sekä pelkän tablan säestyksellä että myös lauluin. Perusliikkeisiin kuuluu kävely, jossa voimakkaasti maata polkien kierretään koko alavartaloa, lantion edestakainen kiertoliike ja rintakehän iskut. Vaikka lantion liikkeet ovat reheviä, tanssin luonne on kuitenkin varautunut, ujo ja arvokas.

Asuna on yläosastaan kapea galabeija, joka levenee kohti helmaa ja ulottuu puolisääreen. Galabeijan päällä on erillinen hame, jossa on lantiolla röyhelö, jonka heilahdukset korostavat lantion liikkeitä.

Fellahitanssit

Fellahitanssit kuvaavat maanviljelijöiden elämää. Niiden liikekieli on peräisin arkielämästä, eleillä ja ilmeillä on esityksessä olennainen merkitys. Egyptiläisten kansantanssiryhmien fellahitansseissa perusliike näyttää olevan keinahteleva kävely, johon yhdistellään rehevää elekieltä. Fellahitanssien naiskuva on "kotimaan tyttö" tyypillisimmillään, ja se on tietysti kovin stereotyyppinen, puhumattakaan mieskuvasta. Jos ryhmään kuuluu miehiä: fellahitanssien mies on todellinen junttitollo, jonka ilme ei kerro ainakaan kovin korkeasta älykkyysosamäärästä.

Esiintymisasu on leveä galabeija, jossa on kaarroke rinnassa ja rimpsu helmassa. Galabeija on yksivärinen tai kukikas, ja värit ovat puhtaita. Galabeijan alla voi olla housut, lanteilla huivi tai ei mitään, päässä tupsu- tai kukkahuivi.

Saudi -tanssi

Saudi -tanssi on kotoisin Persianlahden alueelta. Naiset tanssivat yhdessä liikkuen ryhmissä ja vaihtaen paikkaa keskenään. Saudi -tanssin askel on energinen, mutta samalla pehmeä, ja rintakehää ja olkapäitä liikutetaan aivan erityisellä tavalla. Hiuksia heitetään puolelta toiselle tai niillä piirretään ilmaan kahdeksikkoja ja ympyröitä käyttämällä pään ja rintakehän liikkeitä apuna.

Asuna on läpikuultava kauniisti kirjailtu khaleegy mekko, jonka alla on suora yksivärinen alusmekko. Khaleegy -mekon laajaa hiha-aukkoa voidaan käyttää tanssijan päässä huivin tavoin. Mekon helman heiluttaminen musiikin tahdissa kuvaa Saudi -kulttuurin erityistä rytmiä ja ilmapiiriä.

Dabka

Dabka on vauhdikas ryhmätanssi, jota tanssitaan saappaat jalassa. Tanssia esittävät sekä miehet että naiset. Tanssiin kuuluu raskaita tömistyksiä ja hyppyjä, sekä voimakkaita askelkuvioita ja käännöksiä. Tanssijat myös huutavat ja hihkuvat ja pyörittävät pientä nenäliinaa kädessään vauhdikkaasti. Tanssijat pysyvät rivissä pitäen toisiaan kiinni olkapäistä. Dabka kuvaa kansan voimaa, ja sitä tanssitaan Libanonissa, Irakissa ja muissa Lähi-Idän maissa.